Bosgårdin jouluruokamarkkinat 20-22.12. Katso lisätiedot täältä.

Parsa on helppo kevätherkku

Parsa on kotoisin Etelä-Euroopasta. Sillä juhlittiin Egyptissä jo yli 3000 vuotta sitten, mutta vasta roomalaiset levittivät parsaa pohjoisemmaksi. Euroopan parsasesonki kestää huhtikuusta juhannukseen. Suomalaista parsaa saa kesäkuun alusta, myös luomuna.

Parsasta ei ruoanlaitto enää helpommaksi muutu. Keitä parsa pienessä vesimäärässä, johon lisäät ½ tl suolaa, 2 tl sokeria sekä mehun pienestä sitruunalohkosta – heitä veteen myös itse lohko. Ennen keittämistä leikkaa parsan tyviosasta muutama sentti pois. Paksusta valkoisesta parsasta on hyvä kuoria perunankuorijalla jalan uloin kerros pois. Ohuesta vihreästä parsasta tämä ei ole tarpeen.

Parsat voi keittää myös nipuissa siten, että nuput ovat ylöspäin veden yläpuolella höyrystyen kannen alla. Parsat valmistuvat nopeasti, 4-8 minuutissa paksuudesta riippuen. Ne ovat valmiit, kun jäljellä on vielä hiukan rapeutta. Varo ylikeittämästä, sillä pehmetessään parsan makua katoaa.

Kokeile parsan kanssa seuraavia komboja:

”Kun on kiire”: keitä kovaksi kananmunaa toisessa kattilassa, sillä aikaa kun parsat kypsyvät. Laske ½ munaa per vieras, pääruokana kokonainen. Sulata 50g voita. Pilko kanamuna ja ripottele se parsa-annoksen päälle, kaada päälle vähän voita. That’s it. Kananmunan ja voin tilalla myös raastettu Parmesan-juusto on hyvää.

”Kera valkoisen voin”: ylitsepääsemättömän hyvää, ja lähes yhtä nopea kuin edellinen. Sulata nokare voita pienessä kattilassa, lisää pari tl. silputtua punasipulia. Kun seos porisee, kaada joukkoon 1 dl kuivaa valkoviiniä. Säädä lämpö täysille ja keitä pois neste kunnes sitä on jäljellä enää n. 2 tl. Ota kattila liedeltä ja vispaa joukkoon 50 g voita. Tarkista maku: jos seos on liian kirpeää, vispaa 10-20g voita lisää. Kaada parsan päälle ja tarjoa heti. Kirjolohen mäti sopii myös annokseen, ja antaa upean värimaailman.

Kevään herkut yhdessä”: kerää nuoria nokkosenlehtiä, neljälle tarvitset n. 100g. Ryöppää nokkoset vesi- tai kasvisliemitilkassa ja soseuta käsivatkaimella. Lisää suolaa maun mukaan, sekä nokare tai kaksi voita. Lusikoi nokkosmuhennosta parsojen päälle ja tarjoa. Annoksesta saa näyttävämmän ja ruokaisemman käärimällä annoksen parsat kylmäsavulohisiivuun. Miedosti savustetun kalan, nokkosen ja parsan yhdistelmä on huikea väri- ja makuelämys.

”Á la Bosgård”: Leikkaa Bosgårdin metwurstia pieniksi kuutioiksi ja paista paistinpannulla rapeiksi. Ripottele keitetyn parsan päälle ja tarjoa: metwurstin suola korostuu paistettaessa ja tuo parsaan herkullisen vivahteen. Kuutioiden pitää olla pieniä, jottei niiden maku peitä parsan makua liiaksi. Lisäksi voi kaataa päälle hiukan voisulaa tai valkovoikastiketta (resepti yllä). Rapeat metwurstikuutiot ovat muuten mainioita hyvin monenlaisten ruokien lisukkeena: kokeile esim. salaateissa ja pasta-annoksissa.

Iloista Vappua ja äitienpäivää kaikille!